Pikakuulumisia

Pitkästä aikaa taas jotain kirjoittelua! Tänne on pitänyt tulla monesti muttei ole ollut jotenkin vain mitään kirjoitettavaa. Jos mieli on maassa niin kukapa jaksaisi lukea toisen valitusta päivästä toiseen. Näköjään myös kaiken maailman pöpöset nappaavat minut tänä vuonna, en edes muista koska olisin ollut näin paljon kipeänä. Viime viikon flunssa iski vielä jälkitautina keuhkoihin ja näköjään tämä viikko koitetaan ottaa rauhallisesti, jotta henki kulkisi.

Tässä sairastellessa olen ehtinyt ehkä liikaakin miettiä taas menneitä. Aihe mikä lähenee taas. Samaa aikaa kun poikani on innoissaan tulevasta syntymäpäivästään, itse koen suurta ahdistusta siitä lähenevästä kauhun tunteesta, jonka elän joka vuosi muistoissani. Tänä vuonna aloitin aikaisin. Ehkä siksikin, että tänä vuonna poikani osaa muistuttaa siitä minua ja kyselee joko on sen aika. Hän aloitti jo viime kuussa kyselemään, joko hänen vuoro on ja suunnittelee ainakin muutaman kerran viikossa syntymäpäivien teemaa. Vaikka koitan kuinka katsella hyvinvoivaa lastani ja järkeillä itselleni olevani naurettava, en pääse eroon tunteesta, kuinka saatan menettää hänet milloin vain. Tai onhan se totta, ettei sitä koskaan tiedä mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu, mutta pojallani ei ole kuitenkaan mitään hätää terveydellisesti.  (Jos et ole lukenut kirjoitusta poikani syntymästä, sen löydät täältä)

Elämä ei onneksi ole pelkkää huolta, aloitin nimittäin muutama viikko sitten työharjoittelun ja rakastan työtäni! Vaikka oikean verhoilijan työ on todella paljon rankempaa meidän koulun rentoon menoon verrattuna, olen tajunnut olevani vieläkin vahvemmin oikealla alalla. Olen aivan varma että tätä minä haluan tehdä ”isona”. Olen oppinut paljon uutta, asioita joita ei koulussa ole tullut eteeni ja ymmärrän nyt miksi opettajamme sanovat ettei työtä opi yksin koulussa, sieltä saa vain pohjan työn tekoon. Olen kuin pikkulapsi karkkikaupassa siellä verhoomossa. Kaikkea tekisi mieli kokeilla ja paikka on kuin aarre-aitta tämmöiselle käsityöhullulle. Nyt pitäisi vain parantua, että pääsisi takaisin puuhastelemaan.

Sillä välin puuhastelen sohvalla bambuliinojani, joita saa pian yhdestä ihanasta nettikaupasta, joten on jotain odoteltavaa. Jotenkin olen taas onnellinen elämästäni ja kaikesta sen sekasorrosta. Kyllä elämä kantaa kun jaksaa vaan olla kärsivällinen.

IMG_20171028_191121.jpg

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s