Addiktoitunut verhoilija

Käytyäni vuoden verran työttömyystoimiston ammatinvalintapsykologilla sain monia vaihtoehtoja uudeksi ammatikseni. Melkein jo tiesin mitä ne testit tulisi näyttämään, mutten osannut päättää mitä se olisi mitä haluaisin tehdä. Olen henkeen ja vereen käsillä tekijä, eikä ne testit näyttäneetkään vaihtoehdoiksi mitään tietokoneen edessäistumista tai muuta vastaavaa. Enpä kuitenkaan arvannut, että kun päätökseni tein lähteä opiskelemaan verhoilijaksi, kuinka se iskisi minuun niin syvälle.

 

purple-upholstered-headboard

Nyt ollaan oltu koulussa takaisin muutama päivä ja olen onneni kukkuloilla! Kouluun paluu oli parasta ikinä, odotinhan sitä jo yli kuukausi sitten. Opettaja totesi ilmeeni ja innostukseni nähneenä, että katsokaas Nora on tullut lomalle kouluun. Totta! Kyllä kesällä teki tiukkaa, koulu on ollut minulle parasta terapiaa, eikä lomalla ollut mitään semmoista tekemistä, joka olisi korvannut hullun verhoilijan alun tarpeet. Kotoa minulta ei löydy mitään ihania työkaluja, ei ompelukonetta eikä edes mitään purettavaa. Asia täytyy kyllä korjata ensi kesäksi, vaikka yritinkin opettajalle vihjaista, että semmoinen muutaman viikon loma riittäisi ihan hyvin ensi vuonna.

Maanantaina kun aloitin yhden tuolin purkamisen, ajattelin ettei elämä tästä voisi muuttua enää paremmaksi. Eilen toinen opettajamme kertoi, että kyllä tähän jää pahasti koukkuun kun kerran klikkaa päässä. Oma ”klikkaukseni” tapahtui jo tammikuussa kun kouluni aloitin. Olo oli kun olisin kotiin tullut. Ajattelin, että tänne minä kuulun.

Tähän ammattitautiin kuuluu se, että kun menee kaverille joka osti uuden sohvan, on aivan pakko avata tyynyt, koska kokee, että sisukset oli huonosti aseteltu. Jokaiseen tuoliin johon istuu, kokeilee miten se on täytetty ja miten tehty. Katselee elokuvaa ja keskittyy ympärillä esiintyvään rekvisiittaan sen sijaan, että keskittyisi täysillä mitä itse elokuvassa tapahtuu. Sitä huomaamattaankin katselee kuvia, kankaita ja kaikkea mikä liittyy alaan. HUPS! January_12__2017_at_0705PM

Tajusin maanantaina, että olen minä jotain oppinut puolessa vuodessa, koska kun kuuntelin opettajan opastusta uusille oppilaille, päässäni kävi hihkunta ”HEI MÄ OSAAN/TIEDÄN TON!” vähän väliä. Ja kun eilen aloitin kasaamaan purkamaani tuolia, tajusin, että tämä on jo aika tuttuakin. Ihan kaikkea ei tarvitse enää epävarmuuksissa käydä varmistamassa opettajalta. Jes! Hyvä minä!

Onnistuin kesän aikana kasvattamaan itselleni jonkinlaiset kynnetkin joista jo maanantaina katkoin kaksi. Eilen kotiuduttuani löysin rintaliiveistäni heinää ja kassini pohjalta löytyi nupinaula. Tänään sain peukalooni rakkulan. Täydellistä!

Eli verhoiluaddikti on vauhdissa taas, tähän on vain niin kiva olla koukussa ja toivon etten pääse tästä addiktiosta eroon koskaan. Toisaalta tähän minun tilaan ei taida vieroituskeinoa ollakaan. Rakastan vaan niiiiiiiiiin paljon! DSC04393     7351485

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s