Jump,jump,jump

Sitä tuli tänään tehtyä, nimittäin hypittyä. Ei niinkään omin avuin vaan äitini on nyt pari kuukautta puhunut minulle semmoisesta lajista kuin Kangoo jumps. No tänään lapseni ensimmäisen tarhaan paluupäivän kunniaksi lähdimme sitä vihdoin kokeilemaan. Pakko myöntää, että ihan vähän kauhistutti. Kyseessä oli power tunti, ja nimestä päättelin jo ettei helpolla päästä.

kangoo-jumps-shoes-kj-power-shoe-for-juniors-silver-pink_0

Kangoo jumpissa pistetään jalkaan Kangoo-kengät, jotka muistuttavat todella paljon rullaluistimia, mutta renkaiden tilalla on jousitus. Tämä jousi osa estää nivelten tärähtämisen ja ärsyyntymisen, ja niinpä pomppiminen pitäisi olla turvallista.

Mutta kuinka turvallista tai helppoa niillä sitten on mennä, saatika hyppiä?

Ensimmäisellä kerralla jopa seisominen niillä oli todella haastavaa, ajattelin jo ennen tuntia, että saa nähdä miten tässä käy. Ohjaaja sanoi, että jalkoja liikutellessa tasapainon pitäminen on helpompaa ja muutaman minuutin jälkeen se menikin jo ihan hyvin.

No sitten alkoi tunti ja huhhuh. Ajattelin 5 minuutin jälkeen etten ikinä selviäisi tästä tunnista elossa. Äidin kanssa naurettiin toisillemme ja ohjaaja naureskeli, että jokainen näyttää alkuun ihan yhtä kömpelöltä. Tunti oli todella nopea tempoinen, eikä sitä ihan pysynyt perässä kaikissa liikkeissä. Itse olen aina kammoksunut koreografisia tunteja ihan jo senkin takia, että siellä edessä on aina se kauhea peili mistä näet taatusti kuinka typerältä näytät yrittäessäsi matkia ohjaajan ohjeita. Nyt yritin olla katsomatta, mutta ne muutamat kerrat kun katsoin, saivat minut nauramaan itselleni. Muut menivät niin kevyesti ja äidin kanssa ei taidettu mennä ihan yhtä kevyesti. kangoo-jump-kfit-1280x500

Videolla katsoen se näyttää todella kevyeltä, mutta jo nelisen kiloa painavat kengät tuovat oman haasteensa hommaan. Selvisimme voittajina naamat kirkkaanpunaisina tunnista ja olo jälkikäteen oli kuitenkin mahtava. En aio laittaa teille videota meidän kömpelöstä menosta, mutta tästä voitte katsoa ammattilaisten menoa, jotta saatte edes jonkinlaisen kuvan mitä tunnilla voidaan tehdä.

Kangoo jumps tunti Turun Kangoo clubilla maksoi 10 euroa ja kenkien vuokra 5 euroa, kuukauden jäsenyys 50 euroa. Tänään saimme ilmaisen lipun seuraavaa kertaa varten, jonka aiomme äidin kanssa huomenna käyttää. Ehkä se huomenna sujuu edes vähän paremmin.

Joka tapauksessa meillä oli todella hauskaa! Ja tätä kannatti todellakin kokeilla!

images (10)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s