Tilanteita tuntemattomien kanssa

Pari päivää sitten kävelin poikani kanssa kauppaan ja näin jotain. Nimittäin kun kävelimme tuota viereistä mäkeämme, siinä käveli myös pikkutyttö ja äiti. Tyttö oli vähän isompi kuin oma poikani, joten epäilisin hänen olevan neljä tai viisi. Tämä äiti puhui puhelimeen ja he kävelivät hitaasti. Tyttö äitinsä takana. Kävelimme vähän nopeampaa kuin he, joten kun tulimme heidän kohdalleen, näin että tyttö heittelee pieniä kiviä äitinsä päälle. Kivet loppuivat tytön kädestä ja tämä poimi lisää maasta isompia ja jatkoi.

Äiti ei sanonut tilanteeseen ensin mitään, puhui vaan ja käveli eteenpäin. Oma poikani katsoi minua ihmeissään, ja vähintään yhtä ihmeissään olin minäkin. Ajattelin, että joko tuo äiti on välinpitämättömin äiti minkä olen hetkeen tavannut tai hänet pitäisi palkita parhaasta kärsivällisyydestä. Tyttö uhosi likaavansa äitinsä mekon ja sanoi ettei äidin kannattaisi ihmetellä sitten kotona mekkonsa likaisuutta, äiti vastasi täysin kylmästi ’älä viitsi, rakas’, ja jatkoi edelleen kävelyään.

Minun teki mieli niin sanoa tytölle ettei kivien heittäminen äidin päälle ole okei, mutta aloin miettimään, ettei tytön kasvattaminen ole minun tehtäväni. En tiennyt miten äiti suhtautuisi jos avaisin suuni. Miten moitit toisen lasta ystävällisesti. Tilanne oli minun mielestäni kuitenkin ärsyttävä, minua suututti se ettei se äiti sanonut mitään muuta.

Itse olisin lopettanut seurapuheluni ja napannut kivet pois poikanbrick-fragmenti kädestä ja olisi jatkettu käsi kädessä eteenpäin. Todennäköisesti olisin pitänyt puhuttelun aiheesta, ettei kiviä saa heittää. Nyt poikani kysyi minulta miksi tyttö heitti kiviä äitinsä päälle ja vastasin hänelle että tyttöä taisi harmittaa jokin. Olin niin ylpeä kun poikani sanoi seuraavaksi, ettei kiviä saa heittää, siitä voi tulla pipi. Ainakin oma lapsi tiesi sen, vaikka niin taisi tietää tämäkin tyttö, muttei se estänyt häntä siltikään.

Tilanne oli niin hämmentävä, etten voi olla ajattelematta sitä.

Toinen tilanne, josta en edelleenkään ole päässyt ajatuksissani eroon, oli se kun muutama kuukausi sitten tulimme illalla poikani kanssa ystäväni luota. Poikani istui rattaissa. Oli jo pimeää ja pääsimme melkein kotipihalle kun kuulimme kovaa kiroamista. Poikani ihmetteli että mitä ihmettä siellä tapahtuu ja totesin hänelle, ettei niistä kannattaisi välittää. Ajattelin, että taas jotain superkännissä olevia miehiä tappelee tai jotain muuta.

Yhtäkkiä kuulimme avunhuutoja ja sanoin pojalleni, että mennään katsomaan. Ylitimme tien ja yritin pimeässä sijaistaa mistä huudot tulivat, kunnes yhtäkkiä näin jalat viereisestä puskasta. Sanoin pojalleni että odottaa hetken, löin rattaat lukkoon ja menin katsomaan lähempää.

Vanhempi mies, selvästikin päihtynyt, makasi tien vieressä olevan lankkuaidan takana olevassa pusikossa eikä selvästikään päässyt itse sieltä ylös. Mies oli ystävällinen ja yllätykseni osasikin käyttäytyä. Oli siistin oloinen mies, jolla selvästi oli mennyt keskellä viikkoa vähän yli. Autoin hänet ylös pusikosta, muttei hän meinannut pysyä pystyssä. Hän kertoi asuvansa naapuritalossani, joten sovimme, että talutamme hänet rappunsa eteen. Vähän vaikeasti koitin työntää rattaissa olevaa poikaani ja kannatella horjuvaa miestä. Mies kiitteli kovin, eikä meinannut ymmärtää miten tässä nyt näin kävi. Itseäni nauratti mielessä aivan hirveästi, enkä minäkään ymmärtänyt. Mies ylisti avustamistani ja hoki ettei tiennyt näin ihania ihmisiä olevankaan. Itselle ei kuitenkaan olisi käynyt mielessäkään miehen jättämistä siihen mistä hänet sain revittyä ylös.

Pääsimme rapun eteen ja mies kaivoi taskustaan avaimet ja kiitteli vielä ja käveli rappuunsa sisään. Ajattelin, että nyt jos sammuu niin on sentään sisällä. Poikani ihmetteli miestä, ja sanoin että mies taisi olla vähän huonossa kunnossa. En oikein tiennyt miten asian olisin selittänyt, kun en itse alkoholia käytä.

Kun olin saanut lapseni nukkumaan repesin täyteen nauruun. Olin juuri pelastanut humalaisen miehen pusikosta 😀 Edelleen naurattaa!

Nämä tilanteet ovat täysin erilaisia, mutta molemmat jääneet mieleeni pyörimään. Ne ovat todisteita siitä että elämwalkingcityme kaikki erilaista elämää. En oikein tiedä miten suhtautua kumpaankaan tilanteeseen. Mietteitä on paljon. Vaikka kuinka koitan olla tuomitsematta kumpaakaan tilannetta, kumpaakaan ihmistä ja etsiä niitä positiivisia puolia, on todella vaikeaa nähdä niitä.

En voi olla ajattelematta, että onko tuokaan oikea tapa suhtautua oman lapsen huonoon käytökseen, ettei vaan välitä siitä. En myöskään voi olla ajattelematta, että toivottavasti se mies ei usein vedä itseään tuohon kuntoon (ainakaan en ole sen jälkeen häntä pusikoista löytänyt.)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s