Voi kiusaus!

Aamulla istuin ompelemassa koulussa ja kihisin kiukkua. Olen nyt parina päivänä miettinyt kuinka koulukiusaaminen on vaikuttanut minäkuvaani. Luin pari kirjoitusta itsetunnosta ja sen uudelleen rakentamisesta ja mietin sitä omaa uudelleen rakentamistani. Muistan kuinka ihanalta se tuntui kun joku ihaili minua ensimmäisen kerran ihan oikeasti, niin että pelkän sanomisen sijaan se tuntui myös. Se sai minut myös epäilemään sitä ihmistä, mikä minussa oli muka ihailun arvoista.

Koulussa yläasteella sain kuulla, että näytän bokserilta, tai että olen juossut päin

Nelson
Äitini bokseri Nelsson 😀 En kyllä vieläkään näe yhtenäisyyttä meissä! (Kuva: Tomi Hiltunen)

paistinpannua, sain jatkuvasti kuulla naljailua jostain ulkonäkööni liittyvästä asiasta, käyttäydyin aina väärin, eikä ilmeenikään miellyttänyt. Vaikka sitä olisi itsevarma ja tyytyväinen ulkonäköönsä aiemmin, sitä alkaa pikkuhiljaa uskomaan ettei kukaan muu kuin perheeni pidä minua kauniina tai ettei kukaan pidä minusta. Perheenkin on vähän pakko pitää. Onnekseni minulla oli muutama hyvä ystävä, joille kelpasin juuri sellaisena. Muistan kuinka kouluun meneminen vaikeutui päivä päivältä vain enemmän. Miksi menisin kuuntelemaan sinne kuinka ruma olen tänään ja kuinka selkäni takana naureskeltiin kovaäänisesti, juuri sen verran että se musersi minua entisestään. Podin kauheita migreeneitä stressistä koulua kohti. Huomaan että se teini-iän ajatusmaailma on edelleen iskostunut päähäni ja vaikka kuinka yritän sitä pientä ääntä hiljentää, epäilys elää aina. Onneksi aikuisena olen oppinut elämään paremmin olla välittämättä toisten mielipiteistä.

Ystäväpiiriini kuuluu eri ihonvärisiä ihmisiä, eri uskontoihin kuuluvia ihmisiä, eri maista olevia ihmisiä ja eri seksuaalista suuntautumista olevia ihmisiä. En koe kenenkään olevan eri arvoinen kanssani, eikä mikään muu kuin ihmisen persoonallisuus vaikuta mielipiteeseeni.

Tuttavani, niqabiin pukeutuva musliminainen oli kirjoittanut toissapäivänä faceen pitkän kertomuksen kuinka pari virolaista miestä olivat kovaäänisesti jakaneet mielipiteitään islamista ratikassa. Niin että hänellä olisi varmasti epämiellyttävä olo, naureskelleet hänelle ja tuijotelleet päin. Kun hän oli avannut suunsa, olivat miehet vedonneet oikeuteensa omaan mielipiteeseensä. Onhan meillä Suomessa sananvapaus. Luen myös muista vastaavista tapauksista kun jonkun mielipide pitää tuoda ilkeästi kadulla julki, oli kyse sitten tummaihoisista tai tummemmista piirteistä kuin suomalaisella, tai muuten vain erilaisuudesta. Sosiaalisesta mediasta puhumattakaan.freedom-of-speech-quote-15-picture-quote-1

Syy miksi aamulla kihisin kiukkua oli se kun toinen tuttavani oli aamulla kirjoittanut, että hänen tyttärensä, missinkauneuden omaava, mielestäni kauneimpia näkemiäni naisenalkuja kuva oli julkaistu Instagramissa,  lähes ilman meikkiä. Siihen oli kommentoitu kauheuksia, enkä voinut olla ajattelematta kuinka kauan tuollainen kantaa tytön mielessä. Minkälaisia traumoja saa kommenteista. Tiedänhän sen kokemuksesta. Vaikka yritin aiheen unohtaa, pääni täyttyi kiukusta.

Tuli mieleeni parisen kuukautta sitten kun olin kauhuissani lukiessani erään suvakiksi kutsutun julkista sivua. Hän oli julkaissut viestiketjuja joita on saanut. On helppoa kirjoittaa inhottavia viestejä ihmisille, joiden elämän arvot eivät vastaa omiasi. Haukkua, uhkailla, kiroilla ja saada toiselle paha mieli. Mutta miksi?! Onko tervettä, että jollakin on parempi olo itsestään, kun on saanut lytättyä jonkun maanrakoon sanoillaan. Mietin myös, että jos näkisivät hänet kadulla, kuinka monella on pokkaa mennä juttelemaan rauhassa näistä ja kuulla myös sen toisen ihmisen versio.

Kokeeko joku oikeasti, että oman mielipiteen kertominen ja sanavapauden käyttäminen on niin tärkeää, että sillä sattuuko sitä, kenestä mielipide on, ei ole mitään merkitystä. Kyse on kuitenkin tuntemattomasta ihmisestä. Ilkeydestä ja uhkailuista on tullut lähes joka päiväistä. Ystävieni päälle on syljetty, tönitty, heille huudellaan ja törkeyksien lista jatkuisi loputtomiin. Tästä kauheudesta saavat osansa jopa ne viattomat lapset, aikuisilta ihmisiltä! Yksi vanhempi mies koki oikeudekseen bussissa purkaa sananvapautensa poikaani, jolloin tiikeriäiti minussa heräsi, ja sain pidätellä itseäni ettei puhelimeni ruutu rikkoutunut herran naamalle. Sain myös aivan yksin puolustaa lastani, kukaan muu ei sanonut mitään, vaikka taatusti kuulivat.

Kokeeko joku oikeasti olevansa parempi vain siksi, että on suomalainen vaaleaihoinen hetero eikä edusta mitään uskontoa? Onko oikeasti aivan mahdotonta kävellä ihmisen ohi sanomatta mitään. Onko mahdotonta ajatella, että sillä ihmisellä on tunteet ja vaikka kuinka hokisi mene takaisin kotimaahasi, sillä ihmisellä on aivan samanlainen oikeus opinion-keep-it-for-yourself_o_509280olla siinä, ja vaikkei olisikaan oikeutta onko se sinun ongelmasi.

Koen myötähäpeää ja sääliä tämmöisiä ihmisiä kohtaan, koska sen sijaan että he keskittyisivät erilaisiin ihaniin kulttuureihin tai ihmisiin, he näkevät vain oman vihansa ja elävät siinä. Sen on pakko olla rankkaa.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s