Menneisyyden isku

Aamulla päätin, etten aio stressata koko päivänä mistään. Minulla oli vapaapäivä koulusta ja laitoimme valmiiksi tarhaan menoa varten. Poikani makoili sohvalla tyytyväisenä katsellen Pikku kakkosta ja itseäni laiskotti ajatuskin lähdöstä. Olin jo eilen päättänyt, että tänään on siivottava, mutta tarkemmin ajatellen eihän poikani läsnäolo sitä estäisi, ei ole estänyt ennenkään. Niinpä päätimme napata pienen tauon arjesta ja jäädä kotiin sohvalle katsomaan piirrettyjä. Olin niin ylpeä itsestäni! Pari tuntia myöhemmin lähdimme kuitenkin kauppaan ja veimme samalla roskat. Talomme roskakatos on parkkipaikallamme, jonne päästääkseen täytyy kävellä rappuset tieltä alas. Näin kuinka pihaan ajoi auto, josta nousi mies. En tuntenut miestä, mutta kuulin, että joku tuli perässämme ja tervehti autosta noussutta miestä. Tunnistin möreän äänen takanani ja jatkoin kävelyäni roskikselle ja pudotettuani roskat kuiluun, käännyin takaisin ja näin ihmisen, jota en ollut nähnyt vuosiin. En usko hänen tunnistaneen minua, näytän kuitenkin aika erilaiselta kuin silloin, kun hänet olen viimeksi tavannut. Silti tuli tunne, että tästä on päästävä pois ja nopeaan. Kyse ei ole pahasta ihmisestä, eikä niinkään huonoista muistoista, mutten ollut varma kuinka hän muistelisi minua. Enkä todellakaan aikonut ottaa siitä selvää nytkään. Seuraavaksi tajusin miehen tulleen samasta ovesta ulos, josta olin hetki sitten poikani kanssa kävellyt ja päässäni alkoi raksuttaa, että asuuko hänkin tässä.

download
Menneisyydestä on hyvä oppia muttei elää siinä.

Aina välillä näkee ihmisiä, jotka on jo jättänyt taakseen, on suhde ollut sitten ystävyyttä, rakkautta tai vain tuttavuutta, sitä jotenkin hämmentyy aina. Omassa päässäni alan aina pohtimaan missä ollaan viimeksi nähty, missä väleissä ollaan oltu viimeksi ja olisiko tyhmää mennä juttelemaan. Ei minun rohkeus riitä monenkaan kohdalla sitä tehdä, osaa en edes haluaisikaan nähdä, mutta aina tulee muistoja mieleen ja menneisyys nostaa päätään. Tämän kyseisen miehen kohdalla tilanne oli jännä, enkä muista missä väleissä olemme olleet viimeksi. Elin aika rankkaa ja sekavaa aikaa silloin, joten koin, että haluan pois äkkiä. En kaipaa sitä aikaa, enkä moniakaan ihmisiä ympäriltäni siltä ajalta. Pelkään menneisyyden mörköjen kohtaamista. Pelkään ajatella sitä aikaa, eikä moniakaan selviä positiivisia muistoja ole. Jotenkin aamuisen jälkeen ne muistot ovat taas olleet mielessäni, enkä voi olla ajattelematta että pääseeekö näistä tunteista koskaan eroon?Hyväksyykö sitä koskaan omat virheensä ja antaa itselleen anteeksi? Voiko itselleen sanoa että olin nuori ja tyhmä ja mennä asioissa eteenpäin? Ja miksi se, että OLEN mennyt eteenpäin, unohtuu samantien kun tälläinen tilanne tulee? Samaa tietysti mietin nykyisyydenkin virheistä, mutta miksi asiat jotka ovat ns. muinaishistoriaa, voivat vieläkin vaivata ihmisen mieltä?

Tiedän että olen oppinut paljon, kääntänyt elämäni täysin ja tehnyt siitä mieleisen itselleni, enkä todellakaan koe olevani katkera mistään. Toisaalta olen kiitollinen kaikesta kokemastani, jokaisesta virheestä. Olen kiitollinen myös kaikesta hyvästä. En usko, että olisin sama ihminen kuin tänäpäivänä, jos en olisi elämääni elänyt niin kuin olen. Ehkä se on ajatus, mitä pitää vaalia ja kantaa mukanaan, ja uskotella itselleen kun menneisyys iskee yhtäkkiä. Loppujen lopuksi olemmehan vain ihmisiä, teemme virheitä, eikä kukaan ole täydellinen. Silti olisi ihana pakata menneisyyden haamut laatikkoon ja piilottaa mieleltä, unohtaa kaiken.

17991806_10154500036201409_3370210684798322944_n
Anna menneisyytesi tehdä sinusta parempi, ei katkera.
Mainokset

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s