Mielensäpahoittajan aamu

Aamulla suunnittelin lähteväni lenkille, kunnes nousin ylös sängystä vain todetakseni, että ulos vaaditaan lähinnä sukset lenkkareiden sijaan. Siitä alkoi mielensäpahoittajan aamu. Aamupesujen jälkeen palasin ikkunan ääreen ja näin isot valkoiset hiutaleet, jotka leijailivat maahan.  Niitä oli paljon! Voit vain kuvitella kuinka ärsytti. Hei, NYT ON KEVÄT, missä se kevät oikein on?!? Eilen oli sitäpaitsi niin kaunista ja lämmintä. Olin jo päättänyt, etten talvitakkiani enää laita, mutta kaivettavahan se oli esiin taas.

No selvisimme lapsen kanssa ulos ilman suurempia vääntöjä ja kuinka ollakkaan lumisade lakkasi hetkeksi. Alleviivaus sanalla hetkeksi, koska parin minuutin päästä alkoi taas. Tunsin oloni niin ärtyneeksi ja teki mieli huutaa, että nyt riittää! Seuralaiseni hyppi onnessaan lumessa ja naureskeli lumeen jääneitä kengän jälkiään. Selvisimme myös tarhalle, jossa melkein jo piristyin kun sain jäädä aamiaiselle tärkeimpäni seuraksi. Vanhempainkahvit! Katselin tunnin verran poikani leikkimistä pöydässä, kuinka jalat löysivät itsensä pöydältä ja sylistäni, kuinka päristeltiin toisille ja muuta mukavaa pikkuesitystä. Onnekseni huomasin muidenkin lasten, joiden vanhemmat olivat jääneet paikalle toimivan aivan samoin. Paitsi se kiltti tyttö poikani pöydässä, joka osasi käyttäytyä niin hienosti, että omani käytös suurinpiirteen hävetti. Puin vielä poikani päälle ulkovaatteet ja kuulin hoitajan sanovan selvästi tekopirteänä lapsille, ”mennään ulos nauttimaan toivottavasti viimeisestä lumikelistä”. Lapseni upea käytös jatkui kun koitin metsästää häntä pukemaan pöydän alta.  Selvisin siitäkin! Lähdin sitten loskassa rämpimään kohti bussia ja alkoi sataa vettä, meni minuutti ja tuli rakeita, ja sitten taas lunta. Jopa aurinko muisti meitä olemassa olollaan ja ärsytykseni kasvoi. En voinut olla ajattelematta että mitä päähäni seuraavaksi putoaa?! Mielikuvitukseni vei sanontaan ’sataa ämmiä äkeet selässä’ ja kuvittelin jo saavani niskaani alastomia lihavia naisia. En tiedä miksi, mutta niin olen lapsesta asti kuvitellut, kun joku mainitsi kyseisen sanonnan.

Bussissa viereeni istui todella iso mies, hän oli siis pitkä ja roteva ja koin itseni kääpiöksi hänen vieressään. Mietin vain miksi tuonkin piti tähän istua. Seuraavaksi ärsyynnyin omaan asenteeseeni. En tiedä kokeeko muut näitä, mutta kun ajatukseni ovat näinkin tyhmiä, alan sättiä itseäni. Mietin kerran tapaamaani mummelia, joka haukkui meidät pystyyn liiasta äänestä, onko se minunkin tulevaisuuteni. Sitä mielikuvaa pelästyneenä koitin keskittyä muuhun loppumatkan ja selvisin kouluun kunnialla. Ärhentelemättä kenellekkään! Kuitenkin taas joutuu miettimään, mistä ihmeestä näitä aamuja tulee, kun kaikki on ihan väärin jo heti aamusta. Ainakin omasta mielestä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s